Tarinoita muinaisesta pohjolasta
Mestaaja on muinaiseen Pohjolaan sijoittuva barbaaritarina. Sarjakuvan maailma on sekoitus historiaa, kansantarinoita sekä muinaissuomalaista mytologiaa.
Eletään Suomen kolmannen ristiretken aikaa. Ruotsalaiset kristityt pyrkivät levittäytymään kohti itää Hämäläisten avustuksella ja liittämään tämän läntisen kulttuurin piiriin. Idässä heitä vastassa ovat Karjalaiset, joiden taustavoimana seisoo suuri Novgorod. Saksalaisten Hansakauppiaiden mukana saapuu Pohjolaan myös monenlaista ennenkuulumatonta tavaraa ja kulkijaa etelästä. Metsän kätköissä, yhdessä luonnon kanssa eläneille heimolaisille tämä on suuren murroksen aikaa ja eikä vanhaan rauhalliseen eloon näy enää paluuta.
Vanhat uskomukset taistelevat vielä kristinuskon kanssa olemassaolostaan ja pakanoita käännytetään uskoon miekalla. Pohjolassa vuosisatoja hallinneet uskomukset haltioista, metsänhengistä, maahisista ja veden-, maan-, metsänjumalista ovat lujaa iskostuneet ihmisten ajatusmaailmaan ja pakkosiirtyminen palvelemaan vain yhtä vierasta Jumalaa saa paikoittain aikaan raivokasta vastarintaa. Mestaaja kertoo suuresta heimosoturista, joka on tehnyt verivalan palvella heimonsa Tietäjää ja Luonnonjumalia, sekä taistella saapuvaa kristinuskoa vastaan.
Sarjakuvat
Yhteystiedot
Kyselyt ja palautteet osoitteeseen: contact {at} mestaaja.com